Futsaljoukkue naisten neloseen
Futsal B-TytötJulkaistu: 12.11.2025 17.05

Futsaljoukkue naisten neloseen

Mäntsälän Urheilijoiden jalkapallojaostoon perustettiin B-ikäisistä tytöistä koostuva futsaljoukkue, joka aloitti kautensa pelaamalla ensimmäisen pelin Helsingissä isänpäivänä. Ensimmäiseen peliin vastaan asettui StaPa De Royale Helsingistä. Paljon ei ollut treenejä futsalin osalta ehtinyt olemaan, joten joukkue lähti peliin valmentajien ohjeella "nautitaan pelaamisesta ja kannustetaan positiivisesti". Vaikka kyseessä olikin ensimmäinen peli, ei polvet tutisseet vaikka vastaan asettui huomattavasti "iäkkäämpien" leidien joukkue. Ennen kuin pelikellossa oli kolme minuuttia ehtinyt täyttyä, sivalsi Tara Hautala pallon verkon perukoille. Vielä ensimmäisen puoliajan aikana Hietamäen sisarukset toimittivat pallon verkkoon kahdesti hienolla ja suoraviivaisella kuviolla. Tauolle siirryttiin Mu johdossa 0-3. Toisella puoliajalla peli tasoittui ja vastustajallakin oli paikkansa, mutta Essi Salmista ei maalissa päästy yllättämään kuin kerran aivan viime minuuteilla. Toisen puoliajan loppuminuuteilla Tara vielä viimeisteli hienon maalin. Pisteet matkasivat Mäntsälään.

Pelaajat ovat MU:n, HalkU:n ja JäPSin kasvatteja ja joukkue harjoittelee futsalia Riihenmäen koulun salissa. Joukkueen pelaajat pelaavat jalkapalloa Järvenpään Palloseuran riveissä B-tytöissä. Valmennus ja joukkueen johto on myös taustaltaan kaikista kolmesta seurasta. Kotipeleistä ei valitettavasti päästä Mäntsälässä nauttimaan vaan sarja pelataan turnausmaisesta ja samalla pelipaikalla on aina useampia sarjan pelejä peräkkäin. Järvenpäässä HI5- areenalla pelit jatkuvat 23.11. Palloliiton tulospalvelusta voi seurata tyttöjen pelien etenemistä.

Palloliiton tulospalvelusta

Joukkueen uusimmat uutiset



Jalkapalloon liittyvät asiat: Mäntsälän Urheilijat Jalkapallojaosto

info.jalkapallo@mantsalanurheilijat.fi

Mäntsälän Urheilijat Ry:n toimisto:

tiistaisin klo 14-19

torstaisin klo 15-20
Keskuskatu 14 L 2, 04600 Mäntsälä

toimisto@mantsalanurheilijat.fi

040 3592219 (toimiston aukioloaikoina)

Mäntsälän Urheilijat ry (mantsalanurheilijat.fi)